Irmeli Aro: Neljännestä identiteetistä #ple4identity

Työ 2.0 = tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on syyskuu 6, 2009

Olen nyt vuoden ajan aktiivisesti harjoitellut 2.0 –tapaa oppia ja työskennellä. Katselen siitä näkökulmasta, miltä organisaatiot ja oppiminen näyttävät vaiheissa 0.0, 1.0 ja 2.0

Organisaatio 0.0

Rekrytoidaan (puoli)tuttuja ja (kavereiden) kavereita – tai ainakin samantyyppisiä ihmisiä kun organisaatiossa työskentelee ennestäänkin. Näin tiedetään, että saadaan taloon henkilöitä, jotka heittävät samantyyppistä läppää kuin siellä aikaisemminkin on heitetty.

Kun pidetään palaveri tai koulutustilaisuus ja tulee esille uusi ja hankalakin, pohtimista ja kehittelyä vaativa asia, joku lohkaisee niin ällistyttävän vitsin, että kaikki hiljenevät. Sitten onkin hyvä siirtyä seuraavaan asiaan.

Organisaatiota kehitetään sellaisin toimin, kuin miten on ajatellut kaverin ajatelleen ennenkin. Ihmisten tekemisiä puolustellaan sanomalla, että ”sehän nyt on aina ollut sellainen”.

Opetuksessa tämä aikakausi tarkoittaa luentojen kuuntelemista ja annetun materiaalin osien opettelemista ulkoa. Palaute ilmaantuu ainoastaan arvosanana koulun tietojärjestelmään. Kurssien aikana ei muodostu yhteisöä, joka kehittelisi oppimista eteenpäin yhdessä.

Kuva: Irmeli Aron Flickr

Organisaatio 1.0

Erona on se, että palavereita on korvattu jakamalla tietoa ja valmistelemalla asioita lähettämällä sähköpostia ja liitteitä wordeina ja power pointeina. Kun sähköpostit otettiin käyttöön, ei lähdetty ohjattuun ja suunnitelmalliseen kulttuurin muuttamiseen. Ei sovittu tarkkaa toimintatapaa. Vastaillaan ja kopioidaan asioita joillekin. Postiketjuja samasta asiasta kertyy paljon. Palaverin valmistelu on puheenjohtajan / vetäjän harteilla ja jää usein viime hetkeen. Asioiden siirtäminen sähköpostiin ei ole lisännyt mitenkään sitä, että asioita kehitellään enemmän yhdessä ja prosessina.

1.0 –vaiheen verkkokursseilla oppimateriaali on power pointeina ja lukemistoina verkkoympäristössä. Opiskeluun suhtaudutaan sillä mentaliteetilla, että ”millä tästä pääsee läpi”. Verkkokursseilla on keskusteluketjumahdollisuus. Koska halutaan tietää, ”millä pääsee läpi”, on annettu minimi esim. vastata toisten viesteihin kaksi kertaa. Se käydään suorittamassa. Yhteisöllistä kurssin aikana syntyvien ideoiden työstämistä ei synny.

0.0 –vaiheessa vuorovaikutus ei kehity, koska sitä ei aktiivisesti yhdessä harjoitella – viestintämuodot kilpistyvät vitsailuun ja hiljaa oloon. 1.0 –vaihe sähköposteineen on vienyt ihmiset entistä kauemmas toisistaan – viestitään toisille kuin pimennosta pimentoon. Voidaan pahoin, mutta ei oikein edes osata ajatella, miten kokonaisuutta lähtisi muuttamaan.

Oppiminen 2.0

Aloitin vuosi sitten Manitoban ylipiston verkkokurssin Connectivism and Connective Knowledge (konnektiivisen oppimisen ja tiedon voi kiteyttää olevan edellisessä kirjoituksessani kuvaamani transformatiivisen oppimisen verkostoituneeseen aikaan syntymässä oleva oppimisen ja työskentelyn tukimuoto). Kurssin oppimis- ja työmenetelmät perustuivat sosiaalisen median käyttöön – oppimiseen 2.0.

Tältä se näytti:

-Tehtävien palautus: Avattiin oma blogi, tehtäviä prosessoitiin laatimalla konseptikarttoja -> ne ladattiin Flickriin ja linkattiin sieltä omaan blogiin

-Luennot olivat verkossa: Ne olivat interaktiivisissa oppimisympäristöissä – opettaja voi antaa mikrofonia ja web-kameraa vuorollaan eri osallistujille, osallistujat myös keskustelivat luennon ajan aktiivisesti kirjoittamalla -> keskustelu jatkui sen jälkeen Twitterissä

-Työskentelytapa: Sekä opettajat että osallistujat jakoivat omaa arkipäivän työtään – eli olivat läsnä – päivittäin pieninä palasina: linkkejä, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tekemiään videoklippejä ja  kuvia. Kurssin esseet valmistuivat niin, että niitä koottiin blogikirjoituksina ainakin viikon ajan ja hyödynnettiin prosessin aikana toisten kommentit ja linkit.

-Vuorovaikutus: Annettiin toisille paljon palautetta – pyrkimällä viestimään niin, että kriittinen saa olla, mutta niin, että toisen on rakentavaa jatkaa siitä, mihin itse jäit. Kurssin ympärille syntyi verkkotyöryhmiä Second Lifeen, Ningiin, Twineen, Google-ryhmiin, Wikispaceen… Osallistujat lisäsivät tuottamaansa materiaaliin asiasanan, ”#hastagin” CCK08, joka oli kurssin tunnus. Tällä nettihaulla löytyi, mitä kurssiin liittyvää oli yhteisesti tuotettu.

-Tärkeintä: Kurssin aikana ammatillinen verkostoni alkoi kasvaa. Kasvu ja aktiivisuus jatkuvat yhä. Tämän kirjoitukseni otsikkokin muodostui niin, että qatarilainen verkko-opettaja oli laittanut Facebook –sivulleen linkin tämän ja ensi vuosikymmenen oppimisesta -> laitoin sen omalle sivulleni jakoon verkostolleni -> indonesialainen knowledge managementin (käännetään Suomessa tietojohtamiseksi – kääntäisin mieluummin yhteisölliseksi tiedoksi) kouluttaja pohti linkkini jatkoksi käynnissä olevaa oppimisen paradigman muutosta tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen. Totesin, että juuri näin minulle on vuodessa käynyt!

Kuva: Irmeli Aron Flickr

Tuoreetkaan Suomessa opiskellut taidot eivät nykyisellään riitä kansainvälseen verkostoitumiseen

Vuosi sitten olin opiskellut edellisessä kirjoituksessani viittaamaani HCCA –mallia (-> nyt suomeksi tekeillä oleva Yhteisöllisyyden rakentaminen –oppimisohjelma) neljä vuotta – 1.0 –menetelmällä. Tunnistin Manitoban yliopiston konnektiivisen tiedon kurssin tuovan osaamiseeni lisäksi uusimmat kansainväliset trendit. Kuvittelin olevani oppimisen taidoissani aika pitkällä HCCA –opiskelun, 2005 suoritetun AMK –verkkotutorkoulutuksen, 2007 suoritetun AMK –tutkinnon ja meneillään olevan ylemmän korkeakoulututkinnon ansiosta. Lisäksi olen ennen aikuisopinto- ja hoitovapaa- ja omaishoitajavuosiani tehnyt toistakymmentä vuotta asiakaspalveluun, laatuun ja tietotekniikkaan – siis vuorovaikutukseen – liittyviä töitä.

Mutta olin ihan pihalla! Minulla oli kurssin alkaessa ainoastaan Facebook –profiili, jonka ammatilliset käyttömahdollisuudet olivat siihen mennessä jääneet aika hämäriksi. Kaikki muut kurssin työskentelymuodot ja sovellusten käyttö tulivat vastaan ensimmäisen kerran! Kurssista valtaosa menikin noiden menetelmien oppimiseen. Itse asiaan ja teoriaan pääsee perehtymään ja vuorovaikuttamaan ihan eri tavalla kuin viime vuonna, kun kurssin seuraava versio CCK09 viikon päästä alkaa – nyt kun välineet ja menetelmät ja asennemuutos on vuoden yhteisöllisellä prosessilla otettu haltuun.

Vuoden harjoittelun jälkeen pystyy siirtymään tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen!

Manitoban kurssin yksi päätarkoitus olikin käynnistää oman aktiivisen, pieninä palasina päivittäin etenevänä prosessina oppimisen ja tuottamisen jatkumo – eli sosiaalisen median hyödyntäminen. Se muodostuu kolmesta osasta: Blogista, joka on oman oppimisen ja tavoitteiden työstämisen muoto, ”Wikeistä” – eli kaikesta mitä tekee verkossa toisten kanssa yhdessä ideoita jatkaen ja uutta tuottaen sekä digitaalisesta identiteetistä – minän editoinnista. Kaikki kolme etenevät limittäin pirstaleisina prosesseina. Omien tavoitteiden mukaan eteneminen on tärkeää – verkostoitunut työskentelytapa tuottaa tueksi uutta tietoa ja mahdollisuuksia arvaamattomissa tilanteissa.

Kokemukseni sosiaalisen median ammatillisesta käytöstä liittyy oppimisen tuottamiseen. Näkisin tämän työasenteen ja -tavan olevan erittäin suuressa määrin hyödynnettävissä varsin monelle eri alalle:

-Organisaatiossa läpinäkyvyys ja luotettavuus ja asioiden kehittely lisääntyy

-Vastuun kanto lisääntyy, koska tehdään itse – jatkuvasti vähän kerrallaan suunnitellen ja tuottaen

-Sosiaalisen median välineet ovat keino osoittaa sidosryhmille, asiakkaille – ja omalle väelle! – miten meillä opitaan, pelataan yhteen ja ratkaistaan asioita

-Verkostoitumisella opitaan markkinointia ja markkinoidaan

-Askel askeleelta parantuva vuorovaikutus lisää hyvinvointia -> työtehoa -> tulosta taseen viimeisen viivan alla

Listaan ja linkkaan seuraavassa postissani niitä sosiaalisen median välineitä, jotka olen omassa oppimisprosessissani huomannut toimivaksi paketiksi.

Mainokset

9 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Ilkka said, on syyskuu 6, 2009 at 8:24 pm

    Mainio tarina.

  2. Irmeli Aro said, on syyskuu 6, 2009 at 8:30 pm

    Kiitos Ilkka – ”tarina” muistuttaa ”digital storytellingistä” oppimisessa ja työssä, tarvii tässä samalla miettiä suomenkielisiä käsitteitä lisää…

  3. […] vuoden ekan version omaa oppimistani mullistanutta sosiaalisen median prosessia / työskentelytapaa kuvailin edellisessä kirjoituksessani kohdassa “Oppiminen […]

  4. […] ilman ulkopuolelta tulevaa valvontaakin! Tässä kiteytyy se, mitä äskettäin pohdin otsikolla “…tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen” – ulos organisaatiosta […]

  5. Heli said, on syyskuu 8, 2009 at 9:29 pm

    Kyllä CCK08 oli vaikuttava kokemus, minulla tosin enemmän englanninkielen käytön oppimiseen. Toimintatavat sinänsä olivat tuttuja , ei toki kaikki menetelmät eikä niitä kaikkia ehtinyt edes kokeilla.
    Siellä mekin tutustuttiin.. olet selvästi aktiivisempi esim Facebookissa minä vasta mietin miten mitäkin käyttäisi. Mutta aion lurkkia seuraavaakin CCK kurssia miten nyt muulta ehtii

    Hyvää syksyä sinulle

  6. Irmeli Aro said, on syyskuu 8, 2009 at 10:04 pm

    Kiva nähdä taas Heli 🙂
    Aktiivista syksyä toivotellen

  7. Jarmo Tanskanen said, on syyskuu 9, 2009 at 9:12 am

    Kärjistetysti sanottuna: näin on. Asioissa on tietysti moni puolia ja ei aina tilanne musta-valkoinen ole ollut. Mutta olennaisia ovat nuo välineet, joita pitää oppia käyttämään. Ja sitten toinen asia on se, että niitä pitää käyttää! Käyttäminen on itsestä kiinni. Manitoban tapauksessa kaikki ovat asiasta kiinnostuneita ja ovat mielenkiinnosta mukana haluamassa oppia uutta. Perustapaus (opiskelijat/työntekijät) on usein se, että ei välttämättä ole oikein motivaatiota: motivaatio tulee ulkoapäin (opettaja/pomo). Hedelmällinen tilanne on se, kun kaikilla on sisäistä motivaatiota pistää homma onnistumaan. Ja sitten opettaja/pomo ohjaa tai hienosti ”orkesteroi”. Viittaan nyt myös oman blogini kirjoitukseen Moodlen pedagogisista perusteista.

  8. Irmeli Aro said, on syyskuu 9, 2009 at 12:37 pm

    Vaikka minullakin oli motivaatio, niin olin tottunut siihen, että yliopistokurssilla annetaan vaatimukset ihan prikulleen ja opetellaan ne sitten ihan prikulleen. Oppimistapa pomppimalla verkostosta toiseen ja valikoimalla mitä seuraavaksi alkaa itse tuottaa ei tuntunut ollenkaan luontevalta. Se tuntui jopa epämukavalta. Siinä on haastetta, että oppii tukemaan oppijaa sen epämukavan vaiheen – ”oman mukavuusrajan” – yli. Manitoban tapauksessa toisten toimivalta näyttävä esimerkkinä toimiminen oli minulle ainakin tärkeä apu ja kannustin alussa. Kiitos blogivinkistä – täytyy käydä lukemassa!

  9. […] Yhden henkilön keskitetysti alihankintana ostettavaa hoitoa koskevaa yhtä päätöstä tehtiin siis 3,5 vuotta. Onko organisaatiolla – eli sen jäsenillä – joka käyttää moninkertaisen – viittaamassani tapauksessa jopa ehkä monikymmenkertaisen ajan verrattuna siihen, miten asian voisi hoitaa – kiire? –No TAATUSTI on!!! Luin mielenkiinnolla Marjut Lindbergin huomion siitä, että ”informaatio-ohjaukseksi nimetty sähköpostikirjeenvaihto” kaikkien vanhusten hoidosta vastuuta kantavien eri organisaatioiden ja välillä riitä – pohdin tätä ilmiötä aiemmassa kirjoituksessani “pimennosta pimentoon viestimisenä”. […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: