Irmeli Aro: Neljännestä identiteetistä #ple4identity

#DCL2010 Vanajanlinnassa 2.-3.11.2010 – mutta sitä ennen huomenna nettiajan kansalaisyhteiskunnan etäleiritulille

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on lokakuu 5, 2010

Linkki 3.11. ohjelmaan – mukana esitykseni Intohimo kompetenssina – miten se toteutetaan käytännössä #mikroduuni -verkoston tuella?

Tiivistelmä

#Mikroduuni -verkosto on syntynyt siten, että eri aloilta ja hyvin monipuolisen ja toisistaan poikkeavan työ- ja koulutustaustan omaavat ihmiset ovat kukin viime vuosina aktivoituneet jossakin sosiaalisessa verkostossa. Innostumisesta on kasvanut inspiroituminen ja sen imussa on opeteltu käyttämään sosiaalista mediaa. Valtaosalla jäsenistä on kurkistusviestintätekniikalla päivittäin käytössä yli 20 sosiaalisen median työvälinettä. Tietotekniikka ei verkostolle tarkoita enää koneita, joiden äärelle mennään istumaan jonkin työskentelyrupeaman ajaksi. Tekniikka on pirstaloitunut toimintakulttuureja uudelleen muotoilevaksi tavaksi ajatella mobiilisti ja ubiikisti toisten kanssa päivittäin ääneen. Innostuminen, inspiroituminen ja yhteisöllisyyden imu ovat tiivistyneet intohimoksi jakaa omaa kehittymisprosessia ja tukea toisia muodostumassa olevia emergenttejä verkostoja sosiaalisen ja verkostoituneen aikakauden edellyttämien sosiaalisen transformaation taitojen ymmärtämisessä, käyttöön ottamisessa ja arkipäivän hyödyntämisessä.

Kuva: CC Irmeli Aron Flickr

Tammikuussa 2010 toteutettu Innovaatiojuna oli Suomen ensimmäinen sosiaalisessa mediassa itseorganisoitunut epäkonferenssi. #Mikroduuni -verkosto on yksi Innovaatiojunassa syntyneistä jatkoprosesseista. Sen käynnistämiskokous pidettiin Sitran tarjoamissa tiloissa viime maaliskuussa. #Mikroduuni -verkoston tarkoitukseksi kiteytyi opetella avoimen ja verkostoituneen aikakauden yhteistyötaitoja ja soveltaa niitä avoimeen oppimiseen ja työllistämis- ja työllistymiskynnyksen madaltamiseen. Innovaatiojunassa pohdittiin verkoston syntymekanismia, ja taustalle löytyi ainakin kahden vuoden erityisesti Jaiku -verkostossa alkanut prosessi. Moni myös sanoi, että tunnistaa noin kuuden vuoden ajan hakeutuneensa nyt löytyneiden kaltaisiin verkostoihin sekä tavoitelleensa tämän uuden toimintakulttuurin oppimista. Verkostoon pääsee mukaan heittämällä ajatuksiaan ja ideoitaan vaikkapa Qaikun tai Twitterin kautta ja yllättymällä missä joku ottaa kopin ja jatkaa ketjua. Tämä toimintaohjeena hämmentää. Verkostoitumisen toimintaohjeistukselle tai prosessin tarkistuslistalle on ajankohtaista tilausta.

Intohimo kompetenssina -esitys tähtää siihen, että se olisi yksi etappi mikroaskelilla verkostoitumisen ja sitä kautta sosiokulttuurisen organisaatio-oppimisen käytännön prosessin näkyväksi ja läpinäkyvämmäksi tekemisessä. Tavoitteena on myös kokeilla konkreettiseen jatkoon johtavan mikrostrategian luontia esityksen aikana. Intohimo kompetenssina on organisaatioiden oppimisen nouseva trendi, ja se tiivistää sitä, mistä #mikroduunissa on kyse. Intohimo on organisaatioissa olemassa hiljaisena tietona. Sosiokulttuurinen oppiminen, sosiaalinen transformaatio ja omista vaikutusmekanismeista tietoiseksi tuleminen tuntuvat kaukaisen teoreettisilta, kun kysyy: ”Miten ne liittyvät juuri minun organisaationi tai tiimini lähitulevaisuuteen?”. Ne ovat kuitenkin yleisimmin käytössä olevien laatujohtamis- ja laadunvalvontaprosessien taustalla ja kulmakivinä. Organisaatioidemme toiminnassa nämä kulmakivet on jätetty hiljaisen tiedon varassa kuljetettaviksi ja uusille työntekijäikäluokille siirrettäviksi. Kohti avoimempaa ja läpinäkyvämpää globaalia ja lokaalia toimintaympäristöä siirryttäessä pelkkä hiljainen tieto ei enää riitä. #Mikroduuni -verkosto tavoittelee hiljaisen tiedon ja siellä mukana kuljetetun intohimon käyttöönoton esteiden näkyväksi tekemistä ja niiden asteittaista poistamista.

#Mikroduuni -verkosto pyrkii vaikuttamaan ennen kaikkea käytännön tasolla, mutta toiminnan tukeminen tutkimustiedolla on myös tärkeä arvo. Tähän mennessä eniten kansainvälistä huomiota kerännyt taustatutkimus, jota #mikroduunissa hyödynnetään on Intercultural Learning in the Internet -nimellä toteutettu EU -hanke. Kun sen loppuraporttia esiteltiin tulevaisuudentutkijoiden kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä 2005, palautekeskustelussa sanottiin, että hankkeella on konferenssissa esitetyistä pisimmälle viety käytännön transformaation oppimisohjelma. Viidessä vuodessa kulttuurienvälisen oppimisen työvälineeksi on muun muassa kanadalaisten yliopistojen aloitteesta esitelty massiiviset avoimet – organisaatioille ja tiimeille ilmaiset – verkosto-oppimisohjelmat. Tämä maailma on vielä englanninkielinen. Yksi #mikroduunin oppimistavoitteista on näiden ohjelmien kasvava hyödyntäminen Suomessa. Isot mahdollisuudet ovat jo valmiina olemassa.

#mikroduunin aika on myös huomenna, kun Tampereella vietetään Nettiajan kansalaisyhteiskunnan leiripäivää . Etäosallistu tästä. Ihmisten näkeminen on aina huizaa, mutta yllättävänkin usein etäosallistumisen jälkeen jää tunne, että sai niin paljon enemmän irti… Tule mukaan kokeilemaan etäosallistumista huomenna!!!

Mainokset

#innovaatiojuna – missä kaikkialla sosiaalisessa mediassa?

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on tammikuu 4, 2010

Kun juteltiin eri sosiaalisen median kanavien hyödyntämisestä ja mahdollisuuksista f2f -tapaamisessa logokilpailun voittajan palkitsemistilaisuudessa, päätettiin avata myös Ning. Sovittiin, että minä avaan ja nyt on #innovaatiojuna.Ning auki! Lähetän kutsuja ilmoittautumislistan mukaan – ehdottakaa verkostostanne lisää osallistujia Ningiin! Ningin ajateltiin olevan yksi foorumi työstää ideoita, jotka eivät ole vielä ihan täysin julkaisuvaiheessa. Käyttö näyttäköön, mikä Ningin funktio tulee olemaan!

Löysin #innovaatiojunaa ainakin seuraavilta kanavilta – täydentelen listaa, kun osallistuja/sponsori/verkostolistat tarkentuvat sosiaalisen median linkkeineen

Blogeja

”…ylittämään sen mihin kukaan pystyisi yksin” – mikä #innovaatiojuna?

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on tammikuu 2, 2010

Seuraavassa #innovaatiojunan kuvauksessa kootaan pähkinänkuoreen prosessin syntyä ja näkyä siitä, mitä ollaan tavoittelemassa. Lähde on collect.fi, johon kootaan koko ajan lisää linkkejä ja tietoa verkoston tekemisistä. Qaiku on aktiivisin kanava. Meneillään on junamatkan sponsoreiden pähkinöiden työstäminen verkostolle ratkaisuun ja aiemmasta poikkeavia etenemistapoja luovaan yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Prosessi on irti, ilmassa, palasina, peitossakin, tulossa näkyvämmäksi, puskemassa löytämään sellaista työtekoa, joka muuttaa edellisen vuosikymmenen  ja vuosisadan rutiineja. Vähän kerrassaan. Kun pieniä hyppäyksiä on riittävän monta… -Mitä tapahtuu? Montako hyppäystä on riittävästi? Kuinka monta ryhmää muodostuu? Mihin verkostoihin – keiden välityksellä – ryhmät verkostoituvat edelleen?

Kuva: Irmeli Aron Flickr

Tervetuloa mukaan tuomaan ideoitanne, hyödyntämään jo tehtyä ja tekemään jatkoa! Kommentointi, ideat ja kritiikki ovat erittäin tervetulleita esim. Qaikun kautta – pienet ajatukset myös! Mukaan jo ilmoittautuneiden sponsoreiden esittelyt:

Tämän kuun aikana näyttäytyy jatkon suunta. Kevään aikana nähdään varmasti useampi etappi, joiden löytymistä prosessimme tavoittelee:

”Mitä: Jotain uutta syntyy, mutta tuloksen tiedämme vasta matkan jälkeen.
Missä: Junassa, Oulussa ja netissä
Milloin: 13.1.2010 (lähtö 6:30 Helsingistä, saapuu Ouluun 12:22 ja paluu 17:40 Oulusta, takaisin Helsingissä ollaan 23:36)
Innovaatiojuna on uudenlainen avaus yhdistää sosiaalisen median verkostoja, tuoreita näkökulmia sekä ihmisten tapaamista kasvokkain. Juna valittiin siksi, että siihen liittyy vahva ajatus Suomen eri maantieteellisten alueiden vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä sekä liikkumisesta eteenpäin. Symboliikan ohella juna toimii myös funktionaalisesti sosiaalisuuden ja mielen tasolla – kooten keskittymistä, irrottaen arjesta ja pitäen mielen liikkeessä. Juna ei ole pelkästään keino mennä Ouluun, vaan irrottautua henkisesti muusta. Ja ehkä päätyä jonnekin, josta kenelläkään ei ollut mitään tietoa ennen matkaa.
Innovaatiojuna on monialainen joukko toisensa sosiaalisen median palveluissa löytäneitä yhteistyökykyisiä erilaisia ihmisiä. Ulkopuolelta katsottuna se voi vaikuttaa yhteisöltä, mutta sitä se ei ole. Suuri osa osallistujista ei ole koskaan tavannut toisiaan.
Innovaatiojuna on organisatorinen kokeilu. Se on yritys olla erilaisuutta sietävä joukko yhdessä, vailla selvää päämäärää. Yhdistää erilaisia haluja, ajatuksia, havaintoja, puhetapoja, huumoria. Se on haurautta tulla vaikutetuksi ja halua vaikuttaa. Ajatella uusiksi. Se on mentaalinen matka tulevaan. Oppiminen voi olla romahduttavaa. Innovaatio tuhoisaa. Junalle on lähdössä joukko, joka sietää sen. Joukko, joka pystyy sosiaalisen median välineiden avulla ylittämään sen, mihin kukaan pystyisi yksin. Suomen maantiede pitkine välimatkoineen on tuonut luovuuteen oman erikoisen ulottuvuutensa ja sen haltuunotto on mahdollista tällä matkalla, jolla junassa voimme saada tuntuman erilaisiin konteksteihin sekä maantieteellisiin että ajatellullisiin. Pääkaupunkikeskeisyydestä opitaan hetkeksi irti.
Junamatkan ja siihen liittyvän yhteistyön ja viestinnän tavoitteena on Suomen avoimen innovaatio- ja informaatioyhteiskunnan vahvistaminen sosiaalisen median ja joukkoälyn keinoin. Tavoitteena on:
• kokeilla, miten nettiavusteinen itseorganisoituminen toimii ja mitä se tuottaa
• tavata kasvokkain nettituttavien ja -verkostoitujien kanssa
• kokeilla nettipohjaisten tapahtumien toteuttamista suurella ihmisjoukolla (mm. webinaarit)
• saada käyttäjäkokemuksia kollektiivisesti
• kokeilla vapaamuotoisesti erilaisia kollektiivisia innovointitapoja
Sekä junamatkan aikana, että määränpäässä on tilaa ja aikaa osanottajista itsestään lähtevälle ohjelmalle. Juttua on kehitelty kesästä 2009 lähtien ja se on syntynyt avoimesti verkossa ihmisten tutustuessa toisiinsa sosiaalisen median kautta ja Helsinki-Oulu-Helsinki -matkan jälkeen prosessi jatkuu. Operaatiolla on kunnianhimoisena tavoitteena yhdistää internetiä, mobiilia, liikkuvaa alusta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Innovaatiojunan pitkäjänteisestä kehityksestä kertova Qaiku-keskustelu: http://bit.ly/innojuna_qaiku

17 yötä #innovaatiojunaan – peilausta metsäklusteriin

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on joulukuu 28, 2009

Luin #innovaatiojunasta ennen pyhiä kirjoitettuja Qaikuja ja löytyipä mielenkiintoinen ketju aihepiiristä MMM / sosiaalisen median käyttö. Käyn hakemassa aivoituksiini vauhtia kesällä 2007 laatimastani ”Kuljetustekniikan raportista”. Se oli yksi metsätalouden AMK -tutkintoni päättötehtävistä. Viimeistelin samaan aikaan transformatiiviseen oppimiseen – siihen organisaatiossa yhdessä poisoppimiseen – liittyvää opinnäytetyötä. Näin ollen olen ”Kuljetustekniikan raportissa” käsitellyt varsinaisten teknisiin asioihin liittyvien meneillään olevien muutosten lisäksi myös toimintoja toteuttavien ja niihin liittyvien organisaatioiden oppimishaasteita. Osassa ”Toimintaympäristön trendejä” olen kirjoittanut seuraavaa:

”YLE:n uutisten (26.6.2007) mukaan tutkijat vaativat metsäalalta laajoja uudistuksia. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteisen tutkimuksen mukaan metsäalalta vaaditaan todellista uudelleensuuntautumista toimintatapoja myöten. Tutkimuksen mukaan metsäsektori ei säilytä kilpailukykyään pelkillä korjausliikkeillä. Alan kehitystoimilla on kiire ja niiden tulisi olla sekä mittavia että rohkeita.”

Kuva: Irmeli Aron Flickr

”Metsäteollisuus ry (2006) on julkaissut Suomen metsäteollisuuden kilpailukyvyn säilyttämiseen ja parantamiseen tähtäävän tutkimusstrategian ”Maailman johtavana metsäklusterina vuoteen 2030”. Strategian mukaan tavoitellaan, että vuoteen 2015 mennessä suomalaisen metsäklusterin tuotteiden ja palveluiden arvo on puolitoistakertaistunut nykyisestä ja kolmasosa arvosta tulee tuotteista ja palveluista, joita ei tänään vielä valmisteta. Strategian mukaan tavoitellaan edelleen, että vuoteen 2030 mennessä suomalaisen metsäklusterin tuotteiden ja palveluiden arvo on kaksinkertaistunut nykyisestä ja puolet arvosta tulee tuotteista ja palveluista, joita ei tänään valmisteta. Kotimaisen puun käyttöä pyritään lisäämään neljänneksellä.”

”Jyväskylän yliopiston taloustieteellisen tiedekunnan toimintatutkimuksesta (2005-2008) ”Kotimaisen puunhankinnan tulevaisuuden liiketoimintamallit”:  Suomalaisen puunhankinnan toimitusketjurakenteen murrokseen liittyvät laaja-alaiseen yrittäjyyteen siirtymisen haasteet avaavat mahdollisuuksia kustannustehokkaampien ratkaisujen löytämiseen yhteistyössä, yhteistuumin, rohkeasti ja luovasti. Perustavaa laatua oleva tekijä toimitusketjurakenteiden muutoksen läpiviemisessä on asiakkaan ja toimittajan yhteinen maailmankatsomus. Jos toimitusketjun jäsenet ja osat näkevät toimintaympäristönsä vaatimukset ja kehittämisen merkittävästi eri tavalla, ne päätyvät erisuuntaisiin, jopa keskenään ristiriitaisiin strategisiin toimenpiteisiin. Tämä nakertaa toimitusketjun kustannustehokkuutta. Jos toimitusketjun jäsenet eivät ymmärrä ja ota huomioon oman toimintansa vaikutuksia muihin ketjun jäseniin, tämä johtaa helposti epäluottamukseen ja muurien rakentamiseen. Silloin kun luottamusta on heikosti, tietokin kulkee nihkeästi. Lopputuloksena eri toimijat kehittävät omaa toimintaansa itse oman organisaationsa kannalta parhaakseen näkemällään tavalla ottamatta erityisesti huomioon toimintansa mielekkyyttä koko toimitusketjun ja viime kädessä maksavan asiakkaan kannalta. (Metsäteho 2007.)”

Olen myös käsitellyt alihankinnan lisääntymistä koko puunhankintaan ja puutuotteiden kuljetuksiin liittyvässä toimintokejussa: toiminta pirstaloituu, toimintoketju verkottuu – yhä useammin perinteinen tuottaja (Metsänhoitoyhdistys tai metsäyhtiö) toimii myös palvelun tilaajana tai välittäjänä. Yhä verkostoituvamman työnteon oppiminen on avainpanostuksen arvoinen.

Keväällä 2007 laatimassani ”Puunhankinnan suunnittelu” -päättötehtävässä siteerasin muutoshaasteita käsittelevässä osassa erikoistutkija Arto Kariniemen Metsätehon seminaarissa ”Kehittyvä puuhuolto 2007” (14.-15.2.07) pitämää avauspuheenvuoroa:

”…toimialamme innovatiivisuus kumpuaa meidän itse kunkin innovatiivisuudesta. Muutoksen hallinta on osa tulevaa menestystarinaamme. Se onkin tämänkertaisen seminaarimme pääteema. Kokonaisvaltainen ja kokoava ote auttaa meitä kartoittamaan sinänsä tutun maaston entistä osuvammin. Tutuksi tulleelta ja vakiintuneelta kulkureitiltä on uskallettava perustellusti poiketakin. Muutos ei kuitenkaan ole itseisarvo, se on myönteinen elinehto.”

Kovimmin yllä olevista oppimishaasteisiin liittyvistä pian kolmen vuoden takaisista sitaateista kolahtaa:

Muutoksen läpiviemisessä asiakkaan ja toimittajan yhteinen maailmankatsomus on perustavaa laatua oleva tekijä.” -Kolahtaa siksi, että olen tässä blogikirjoitusketjussani tällä erää – 34 yötä -> 1 yö #innovaatiojunaan – ehtinyt ketjun puoliväliin ja päätynyt tavoittelemaan omien arvojen tunnistamisesta liikkeelle ponkaisevan oman organisaation toimintakulttuurin suunnitelmallisen korjaamisen kuvausta / mallinnusta. Sillä tavalla, että mallia ei tehdä ensin. Vaan että malli muodostuu kaikkien organisaation jäsenten – sekä kasvavan ja pirstaloituvan verkoston – yhteisten kokeilujen tuotoksena. Riittävän pienten kokeilujen. Että ne ehtii tehdä joka päivä. Jo kuukaudessa, parissa alkaa näkyä uudenlaisia tuloksia. Vuosi, pari muuttaa toiminnan kokonaan. Sosiaalista mediaa pystytään ottamaan avuksi entiseen nähden täysin eri tavalla – sähköposteihin ja kokouksiin verrattuna paljon helpommalla tavalla. Alku vaatii ponnistelua. Mutta voiko joku väittää että työnteko noin yleisesti ottaen sujuisi ilman ponnistelua?! Kyse on siitä, miten voimansa käyttää. Entisillä tekemisillä pärjää erittäin pitkälle – suuntaa ne vaan erilaisella asenteella varustettuna kohti vähitellen muuntuvaa ihmisten verkostoa.

Työ 2.0 = tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on syyskuu 6, 2009

Olen nyt vuoden ajan aktiivisesti harjoitellut 2.0 –tapaa oppia ja työskennellä. Katselen siitä näkökulmasta, miltä organisaatiot ja oppiminen näyttävät vaiheissa 0.0, 1.0 ja 2.0

Organisaatio 0.0

Rekrytoidaan (puoli)tuttuja ja (kavereiden) kavereita – tai ainakin samantyyppisiä ihmisiä kun organisaatiossa työskentelee ennestäänkin. Näin tiedetään, että saadaan taloon henkilöitä, jotka heittävät samantyyppistä läppää kuin siellä aikaisemminkin on heitetty.

Kun pidetään palaveri tai koulutustilaisuus ja tulee esille uusi ja hankalakin, pohtimista ja kehittelyä vaativa asia, joku lohkaisee niin ällistyttävän vitsin, että kaikki hiljenevät. Sitten onkin hyvä siirtyä seuraavaan asiaan.

Organisaatiota kehitetään sellaisin toimin, kuin miten on ajatellut kaverin ajatelleen ennenkin. Ihmisten tekemisiä puolustellaan sanomalla, että ”sehän nyt on aina ollut sellainen”.

Opetuksessa tämä aikakausi tarkoittaa luentojen kuuntelemista ja annetun materiaalin osien opettelemista ulkoa. Palaute ilmaantuu ainoastaan arvosanana koulun tietojärjestelmään. Kurssien aikana ei muodostu yhteisöä, joka kehittelisi oppimista eteenpäin yhdessä.

Kuva: Irmeli Aron Flickr

Organisaatio 1.0

Erona on se, että palavereita on korvattu jakamalla tietoa ja valmistelemalla asioita lähettämällä sähköpostia ja liitteitä wordeina ja power pointeina. Kun sähköpostit otettiin käyttöön, ei lähdetty ohjattuun ja suunnitelmalliseen kulttuurin muuttamiseen. Ei sovittu tarkkaa toimintatapaa. Vastaillaan ja kopioidaan asioita joillekin. Postiketjuja samasta asiasta kertyy paljon. Palaverin valmistelu on puheenjohtajan / vetäjän harteilla ja jää usein viime hetkeen. Asioiden siirtäminen sähköpostiin ei ole lisännyt mitenkään sitä, että asioita kehitellään enemmän yhdessä ja prosessina.

1.0 –vaiheen verkkokursseilla oppimateriaali on power pointeina ja lukemistoina verkkoympäristössä. Opiskeluun suhtaudutaan sillä mentaliteetilla, että ”millä tästä pääsee läpi”. Verkkokursseilla on keskusteluketjumahdollisuus. Koska halutaan tietää, ”millä pääsee läpi”, on annettu minimi esim. vastata toisten viesteihin kaksi kertaa. Se käydään suorittamassa. Yhteisöllistä kurssin aikana syntyvien ideoiden työstämistä ei synny.

0.0 –vaiheessa vuorovaikutus ei kehity, koska sitä ei aktiivisesti yhdessä harjoitella – viestintämuodot kilpistyvät vitsailuun ja hiljaa oloon. 1.0 –vaihe sähköposteineen on vienyt ihmiset entistä kauemmas toisistaan – viestitään toisille kuin pimennosta pimentoon. Voidaan pahoin, mutta ei oikein edes osata ajatella, miten kokonaisuutta lähtisi muuttamaan.

Oppiminen 2.0

Aloitin vuosi sitten Manitoban ylipiston verkkokurssin Connectivism and Connective Knowledge (konnektiivisen oppimisen ja tiedon voi kiteyttää olevan edellisessä kirjoituksessani kuvaamani transformatiivisen oppimisen verkostoituneeseen aikaan syntymässä oleva oppimisen ja työskentelyn tukimuoto). Kurssin oppimis- ja työmenetelmät perustuivat sosiaalisen median käyttöön – oppimiseen 2.0.

Tältä se näytti:

-Tehtävien palautus: Avattiin oma blogi, tehtäviä prosessoitiin laatimalla konseptikarttoja -> ne ladattiin Flickriin ja linkattiin sieltä omaan blogiin

-Luennot olivat verkossa: Ne olivat interaktiivisissa oppimisympäristöissä – opettaja voi antaa mikrofonia ja web-kameraa vuorollaan eri osallistujille, osallistujat myös keskustelivat luennon ajan aktiivisesti kirjoittamalla -> keskustelu jatkui sen jälkeen Twitterissä

-Työskentelytapa: Sekä opettajat että osallistujat jakoivat omaa arkipäivän työtään – eli olivat läsnä – päivittäin pieninä palasina: linkkejä, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tekemiään videoklippejä ja  kuvia. Kurssin esseet valmistuivat niin, että niitä koottiin blogikirjoituksina ainakin viikon ajan ja hyödynnettiin prosessin aikana toisten kommentit ja linkit.

-Vuorovaikutus: Annettiin toisille paljon palautetta – pyrkimällä viestimään niin, että kriittinen saa olla, mutta niin, että toisen on rakentavaa jatkaa siitä, mihin itse jäit. Kurssin ympärille syntyi verkkotyöryhmiä Second Lifeen, Ningiin, Twineen, Google-ryhmiin, Wikispaceen… Osallistujat lisäsivät tuottamaansa materiaaliin asiasanan, ”#hastagin” CCK08, joka oli kurssin tunnus. Tällä nettihaulla löytyi, mitä kurssiin liittyvää oli yhteisesti tuotettu.

-Tärkeintä: Kurssin aikana ammatillinen verkostoni alkoi kasvaa. Kasvu ja aktiivisuus jatkuvat yhä. Tämän kirjoitukseni otsikkokin muodostui niin, että qatarilainen verkko-opettaja oli laittanut Facebook –sivulleen linkin tämän ja ensi vuosikymmenen oppimisesta -> laitoin sen omalle sivulleni jakoon verkostolleni -> indonesialainen knowledge managementin (käännetään Suomessa tietojohtamiseksi – kääntäisin mieluummin yhteisölliseksi tiedoksi) kouluttaja pohti linkkini jatkoksi käynnissä olevaa oppimisen paradigman muutosta tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen. Totesin, että juuri näin minulle on vuodessa käynyt!

Kuva: Irmeli Aron Flickr

Tuoreetkaan Suomessa opiskellut taidot eivät nykyisellään riitä kansainvälseen verkostoitumiseen

Vuosi sitten olin opiskellut edellisessä kirjoituksessani viittaamaani HCCA –mallia (-> nyt suomeksi tekeillä oleva Yhteisöllisyyden rakentaminen –oppimisohjelma) neljä vuotta – 1.0 –menetelmällä. Tunnistin Manitoban yliopiston konnektiivisen tiedon kurssin tuovan osaamiseeni lisäksi uusimmat kansainväliset trendit. Kuvittelin olevani oppimisen taidoissani aika pitkällä HCCA –opiskelun, 2005 suoritetun AMK –verkkotutorkoulutuksen, 2007 suoritetun AMK –tutkinnon ja meneillään olevan ylemmän korkeakoulututkinnon ansiosta. Lisäksi olen ennen aikuisopinto- ja hoitovapaa- ja omaishoitajavuosiani tehnyt toistakymmentä vuotta asiakaspalveluun, laatuun ja tietotekniikkaan – siis vuorovaikutukseen – liittyviä töitä.

Mutta olin ihan pihalla! Minulla oli kurssin alkaessa ainoastaan Facebook –profiili, jonka ammatilliset käyttömahdollisuudet olivat siihen mennessä jääneet aika hämäriksi. Kaikki muut kurssin työskentelymuodot ja sovellusten käyttö tulivat vastaan ensimmäisen kerran! Kurssista valtaosa menikin noiden menetelmien oppimiseen. Itse asiaan ja teoriaan pääsee perehtymään ja vuorovaikuttamaan ihan eri tavalla kuin viime vuonna, kun kurssin seuraava versio CCK09 viikon päästä alkaa – nyt kun välineet ja menetelmät ja asennemuutos on vuoden yhteisöllisellä prosessilla otettu haltuun.

Vuoden harjoittelun jälkeen pystyy siirtymään tekemällä oppimisesta oppimalla tekemiseen!

Manitoban kurssin yksi päätarkoitus olikin käynnistää oman aktiivisen, pieninä palasina päivittäin etenevänä prosessina oppimisen ja tuottamisen jatkumo – eli sosiaalisen median hyödyntäminen. Se muodostuu kolmesta osasta: Blogista, joka on oman oppimisen ja tavoitteiden työstämisen muoto, ”Wikeistä” – eli kaikesta mitä tekee verkossa toisten kanssa yhdessä ideoita jatkaen ja uutta tuottaen sekä digitaalisesta identiteetistä – minän editoinnista. Kaikki kolme etenevät limittäin pirstaleisina prosesseina. Omien tavoitteiden mukaan eteneminen on tärkeää – verkostoitunut työskentelytapa tuottaa tueksi uutta tietoa ja mahdollisuuksia arvaamattomissa tilanteissa.

Kokemukseni sosiaalisen median ammatillisesta käytöstä liittyy oppimisen tuottamiseen. Näkisin tämän työasenteen ja -tavan olevan erittäin suuressa määrin hyödynnettävissä varsin monelle eri alalle:

-Organisaatiossa läpinäkyvyys ja luotettavuus ja asioiden kehittely lisääntyy

-Vastuun kanto lisääntyy, koska tehdään itse – jatkuvasti vähän kerrallaan suunnitellen ja tuottaen

-Sosiaalisen median välineet ovat keino osoittaa sidosryhmille, asiakkaille – ja omalle väelle! – miten meillä opitaan, pelataan yhteen ja ratkaistaan asioita

-Verkostoitumisella opitaan markkinointia ja markkinoidaan

-Askel askeleelta parantuva vuorovaikutus lisää hyvinvointia -> työtehoa -> tulosta taseen viimeisen viivan alla

Listaan ja linkkaan seuraavassa postissani niitä sosiaalisen median välineitä, jotka olen omassa oppimisprosessissani huomannut toimivaksi paketiksi.