Irmeli Aro: Neljännestä identiteetistä #ple4identity

#DCL2010 Vanajanlinnassa 2.-3.11.2010 – mutta sitä ennen huomenna nettiajan kansalaisyhteiskunnan etäleiritulille

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on lokakuu 5, 2010

Linkki 3.11. ohjelmaan – mukana esitykseni Intohimo kompetenssina – miten se toteutetaan käytännössä #mikroduuni -verkoston tuella?

Tiivistelmä

#Mikroduuni -verkosto on syntynyt siten, että eri aloilta ja hyvin monipuolisen ja toisistaan poikkeavan työ- ja koulutustaustan omaavat ihmiset ovat kukin viime vuosina aktivoituneet jossakin sosiaalisessa verkostossa. Innostumisesta on kasvanut inspiroituminen ja sen imussa on opeteltu käyttämään sosiaalista mediaa. Valtaosalla jäsenistä on kurkistusviestintätekniikalla päivittäin käytössä yli 20 sosiaalisen median työvälinettä. Tietotekniikka ei verkostolle tarkoita enää koneita, joiden äärelle mennään istumaan jonkin työskentelyrupeaman ajaksi. Tekniikka on pirstaloitunut toimintakulttuureja uudelleen muotoilevaksi tavaksi ajatella mobiilisti ja ubiikisti toisten kanssa päivittäin ääneen. Innostuminen, inspiroituminen ja yhteisöllisyyden imu ovat tiivistyneet intohimoksi jakaa omaa kehittymisprosessia ja tukea toisia muodostumassa olevia emergenttejä verkostoja sosiaalisen ja verkostoituneen aikakauden edellyttämien sosiaalisen transformaation taitojen ymmärtämisessä, käyttöön ottamisessa ja arkipäivän hyödyntämisessä.

Kuva: CC Irmeli Aron Flickr

Tammikuussa 2010 toteutettu Innovaatiojuna oli Suomen ensimmäinen sosiaalisessa mediassa itseorganisoitunut epäkonferenssi. #Mikroduuni -verkosto on yksi Innovaatiojunassa syntyneistä jatkoprosesseista. Sen käynnistämiskokous pidettiin Sitran tarjoamissa tiloissa viime maaliskuussa. #Mikroduuni -verkoston tarkoitukseksi kiteytyi opetella avoimen ja verkostoituneen aikakauden yhteistyötaitoja ja soveltaa niitä avoimeen oppimiseen ja työllistämis- ja työllistymiskynnyksen madaltamiseen. Innovaatiojunassa pohdittiin verkoston syntymekanismia, ja taustalle löytyi ainakin kahden vuoden erityisesti Jaiku -verkostossa alkanut prosessi. Moni myös sanoi, että tunnistaa noin kuuden vuoden ajan hakeutuneensa nyt löytyneiden kaltaisiin verkostoihin sekä tavoitelleensa tämän uuden toimintakulttuurin oppimista. Verkostoon pääsee mukaan heittämällä ajatuksiaan ja ideoitaan vaikkapa Qaikun tai Twitterin kautta ja yllättymällä missä joku ottaa kopin ja jatkaa ketjua. Tämä toimintaohjeena hämmentää. Verkostoitumisen toimintaohjeistukselle tai prosessin tarkistuslistalle on ajankohtaista tilausta.

Intohimo kompetenssina -esitys tähtää siihen, että se olisi yksi etappi mikroaskelilla verkostoitumisen ja sitä kautta sosiokulttuurisen organisaatio-oppimisen käytännön prosessin näkyväksi ja läpinäkyvämmäksi tekemisessä. Tavoitteena on myös kokeilla konkreettiseen jatkoon johtavan mikrostrategian luontia esityksen aikana. Intohimo kompetenssina on organisaatioiden oppimisen nouseva trendi, ja se tiivistää sitä, mistä #mikroduunissa on kyse. Intohimo on organisaatioissa olemassa hiljaisena tietona. Sosiokulttuurinen oppiminen, sosiaalinen transformaatio ja omista vaikutusmekanismeista tietoiseksi tuleminen tuntuvat kaukaisen teoreettisilta, kun kysyy: ”Miten ne liittyvät juuri minun organisaationi tai tiimini lähitulevaisuuteen?”. Ne ovat kuitenkin yleisimmin käytössä olevien laatujohtamis- ja laadunvalvontaprosessien taustalla ja kulmakivinä. Organisaatioidemme toiminnassa nämä kulmakivet on jätetty hiljaisen tiedon varassa kuljetettaviksi ja uusille työntekijäikäluokille siirrettäviksi. Kohti avoimempaa ja läpinäkyvämpää globaalia ja lokaalia toimintaympäristöä siirryttäessä pelkkä hiljainen tieto ei enää riitä. #Mikroduuni -verkosto tavoittelee hiljaisen tiedon ja siellä mukana kuljetetun intohimon käyttöönoton esteiden näkyväksi tekemistä ja niiden asteittaista poistamista.

#Mikroduuni -verkosto pyrkii vaikuttamaan ennen kaikkea käytännön tasolla, mutta toiminnan tukeminen tutkimustiedolla on myös tärkeä arvo. Tähän mennessä eniten kansainvälistä huomiota kerännyt taustatutkimus, jota #mikroduunissa hyödynnetään on Intercultural Learning in the Internet -nimellä toteutettu EU -hanke. Kun sen loppuraporttia esiteltiin tulevaisuudentutkijoiden kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä 2005, palautekeskustelussa sanottiin, että hankkeella on konferenssissa esitetyistä pisimmälle viety käytännön transformaation oppimisohjelma. Viidessä vuodessa kulttuurienvälisen oppimisen työvälineeksi on muun muassa kanadalaisten yliopistojen aloitteesta esitelty massiiviset avoimet – organisaatioille ja tiimeille ilmaiset – verkosto-oppimisohjelmat. Tämä maailma on vielä englanninkielinen. Yksi #mikroduunin oppimistavoitteista on näiden ohjelmien kasvava hyödyntäminen Suomessa. Isot mahdollisuudet ovat jo valmiina olemassa.

#mikroduunin aika on myös huomenna, kun Tampereella vietetään Nettiajan kansalaisyhteiskunnan leiripäivää . Etäosallistu tästä. Ihmisten näkeminen on aina huizaa, mutta yllättävänkin usein etäosallistumisen jälkeen jää tunne, että sai niin paljon enemmän irti… Tule mukaan kokeilemaan etäosallistumista huomenna!!!

Mainokset

27 yötä #innovaatiojunaan – oma oppimiskäsitys rakentuu

Posted in Uncategorized by Irmeli Aro on joulukuu 17, 2009

MITEN YMMÄRRÄN OPPIMAAN OPPIMISEN PROSESSIN KOHTI INNOVATIIVISTA OPPIMISTA JA TYÖSKENTELYÄ?

1) Behavioristinen oppiminen – tietojen muuttumatonta siirtoa

Behavioristisen teorian mukaan oppiminen merkitsee tietojen ja taitojen siirtämistä muuttumattomina opettajalta oppilaalle, ja niiden muistiin varastointia. Kaikki oppiminen etenee yksinkertaisesta monimutkaiseen, osista kokonaisuuteen, havainnoista määritelmiin – ja kaikkea oppimista kontrolloi opettaja.

2) Konstruktivistinen oppiminen – kaikkea uutta opittavaa verrataan siihen, mitä tiedetään entuudestaan ja opitaan sitten edellisen lisäksi, edellisen päälle

”Konstruktivistisessa oppimisprosessissa oppija: 1) kokemustensa kautta rakentaa (konstruoi) tietoa, 2) valikoi ja tulkitsee informaatiota ja 3) jäsentää informaatiota aikaisempiin tietoihinsa ja näkemyksiinsä nivoutuneena. Ihminen ei ole uutta oppiessaan ”tabula rasa” (tyhjä taulu), vaan hänellä on aikaisemmista tiedoista, taidoista ja asenteista muovautunut kognitiivinen rakenne, joka toimii perustana uuden tiedon käsittelylle ja tulkinnalle. Oppiessaan ihminen jatkuvasti rakentaa omaa käsitystään ympäröivästä maailmasta. Yksilökeskeisestä lähestymistavasta huolimatta konstruktivismi korostaa myös oppimisen sosiaalisen kontekstin merkitystä. Oppimiseen vaikuttaa paljon myös paikka ja ympäristö, missä oppiminen tapahtuu; se on tilanne- ja kulttuurisidonnaista.”

3) Transformatiivinen oppiminen on suunnitelmallista poisoppimista ja siksi olikin vaikeaa löytää edellisten sitaattien kaltaista lyhyen näpsäkkää määrittelyä. Poisoppimiseen kuuluu myös kohdan 2 lopussa mainittu kulttuurisidoinnaisuus – oman kulttuurin negatiivisia piintymiä tai vinoutumia opetellaan madaltamaan omassa käyttäytymisessä. Vinoutumia opetellaan myös tunnistamaan toisissa kulttuureissa (vaikkapa sidosryhmään uutena kuuluvan toisen yrityksen tai organisaation kulttuurissa) – ettei omien poisopittujen vinoutumien tilalle opita toisia vinoutumia ja samalla tueta toisen kulttuurin vinoutuneita toimintatapoja.

Liitän linkiksi Terttu Myllärin lisentiaatintutkimuksen ”Mielikuvat transformatiivisen oppimisen välineinä – Tutkimus mielikuvaoppimisesta luontevan esiintymistavan löytämiseksi” (2006). Mielenkiintoista lukea tätä siitä näkökulmasta, mitä on luonteva verkko- / verkostoitunut esiintyminen tai läsnäolo.

Behavioristisessa oppimisessa pärjää erittäin hyvin kopioimalla ja opettelemalla ulkoa. Konstruktivistisessa oppimisessakin saattaa niin toimien pärjätä aika pitkälle. Transformatiivisessa oppimisessa kopiointi ja/tai ulkoa opetteleminen ei auta enää yhtään – korkeintaan alkulauseen voi saada aikaiseksi.

4) Emergentistä oppimisesta löytyy hyvä Päivi Mäkisen ja Pekka Ihanaisen artikkeli ”Emergentti oppiminen ja opettaminen tietoverkoissa”.  Transformatiivinen prosessi antaa oppimiselle sysäyksiä ja suuntaa. Konkreettinen esim. työnteon entisiä tottumuksia toiseen suuntaan muuttava sisältö tulee oppimisen emergentissä vaiheessa. Suunnan ei tarvitse välttämättä olla uusi. Monessa tapauksessa vanhat(kin) toimintatavat ovat tosi arvokkaita uudelleen käyttöön otettuina – toisesta näkökulmasta toteutettuina ja yhdisteltyinä ja mikä ehkä tärkeintä, eri ihmisryhmän toteuttamana kuin mitä ennen on kokeiltu. Tämä ei tarkoita, että vaihdetaan työntekijät. Asenteensa suuntaan joutuu jokainen kiinnittämään käytännön tasolla huomiota.  Tehtäviä pirstotaan verkostoon ja opitaan toisten tekemisistä. Kohdassa 3 mainitsemani luonteva läsnäolo ja esintyminenkin ovat avainasemassa.

Tiivistin em. artikkelia emergentistä oppimisesta opinnyätetyötäni varten seuraavasti: ”Oppimisprosessi johtaa onnistuessaan hyvin tietoisesti reflektoituun ja emansipatoriseen oppimiseen, jolloin osallistujien ymmärrys syventyy ja laajentuu. Sekä yksilöllisyys että yhteisöllisyys korostuvat. Yhteisöllisyydestä huolimatta ei ole tarkoitus, että opiskelijat oppisivat samalla tavalla samoja asioita. Opettaja on mukana reflektiivisessä prosessissa, mutta ei johda sitä auktoriteettina. Oppiminen onnistuu parhaiten, kun osallistujilla on esittää monipuolisia näkökulmia prosessiin. Oppimisprosessissa ei haeta yhteisymmärrystä, vaan erilaisia merkityksiä ja tulkintoja. Opiskelijan vahvaa orientaatiopohjaa oppimisprosessiin sitoutumiselle, osallistumiselle ja mukana pysymiselle tukee se, että prosessi nousee opiskelijan omista intresseistä.  Pedagoginen suunnittelu ja toteutus edellyttävät tilan näkemistä elementeiltä. Opetusta ei pilkota erikseen materiaaleihin, tehtäviin, arviointeihin jne. Oppimisprosessin annetaan kulkea eteenpäin siinä kulttuurisessa, mielikuvallisesti sosiaalisessa ja teknisesti välittyneessä tilassa, jossa opiskelijat toisensa kohtaavat. Oppiminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen rakentumisprosessi tilassa, jossa yksilöiden asenteet, tunteet ja tiedot muuttuvat ja tulevat näkyviksi. Opetuksen suunnittelun avaintehtävä on tarjota emergentin oppimisen mahdollistava toimintaympäristö. Osallistuminen käynnistää emergentin verkko-oppimisprosessin ja vie sitä kohti maalia. Osallistumiseen kannustaminen luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiriä luomalla on keskeistä.

Emergentissä oppimis- ja opetusjärjestelmässä ei ole ehdottomia toiminta-tapoja eikä tarkkaan määriteltyjä tavoitteita. Näin ollen tiettyjä konkreettisia tuloksia ja tapahtumia ei voi odottaa. Ne tapahtuvat ennakoimattomasti. Potentiaalisia etenemispolkuja voidaan kokemuksen perusteella aavistaa, mutta ainutkertainen ryhmä luo aina ainutkertaiset prosessinsa ja tuloksensa. Oppimisen merkittävät ja pitkäkestoiset tulokset ja vaikutukset käyvät ilmi ja todentuvat aina vasta myöhemmin. Ne toteutuvat jälkikäteen. Emergentti oppiminen ja opetus perustuvat monella taholla ja tasolla sijaitseviin tavoitteisiin. Kukin ainutkertainen oppimisprosessi tekee tavoitteet todellisiksi. Emergentti tuloksellisuus ja selviytyminen onnistuvat, kun opiskelija oppii luovimaan monisuuntaisten tavoitteiden sisällä. Emergentti oppimisprosessi rakentuu ei-lineaarisesti ja kerroksellisesti ajan virrassa. Prosessin tuloksellisuuteen pitää uskaltaa luottaa, vaikka oppimisen vaikutuksia ei heti käsittäisikään. Emergentti oppiminen ja opetus on sekä vapaata, ennakoimatonta ja osallistumiseen perustuvaa että epävarmuuden, keskeneräisyyden ja johtajattomuuden keskellä etenemistä. Emergentti oppiminen ja opetus luottavat epätasapainoon – jopa etsivät ja tuottavat sitä. Emergenttiä oppimista ei voi yksinkertaistaa, suoraviivaistaa tai yleistää. Se on hyväksyttävä jatkuvasti muuttuvana ja aidosti kompleksisena ilmiönä. Filanderin (2002) mukaan emergentiltä opettajalta vaaditaan perinteisen opettajaidentiteetin muuntamista kehittäjäpätevyydeksi ja epävarmuuden asiantuntijuudeksi.

5) Autenttista oppimista käsittelin kahden edellisen päivän postissani. Autenttisesta oppimisesta liitän tähän Helena Aarnion ja Jouni Enqvistin artikkelin ”Autenttinen oppiminen ja osaamisen rakentaminen verkossa”. Autenttisessa oppimisprosessissa tunnistetaan, käsitellään ja ratkaistaan ja kysellään ja kokeillaan ihan oikeaan työhön liittyviä asioita. Em. artikkelista: ”Oikea osaaminen tarkoittaa sitä, että tekijä pystyy yhdistämään teoreettisen tiedon käytännön työhön. Kun osaamisen ongelma on oppijalle aito, se herättää mielenkiinnon selvittää asiaa teoreettisesti ja prosessin edetessä lisää halua aina laajemmin ja syvemmin hallita asioita. Halu tietää ja taitaa tulee sisältäpäin, ja se yhdistyy haastavaan käytäntöön. Kun opiskelijat työskentelevät lähtökohtanaan opettajan tai opetussuunnitelman tarjoama näkökulma, on usein vaikea saada mitään todellista tapahtuvakasi oppijan osaamisessa. Opettajan ja opetussuunnitelman muukalaisuus opiskelijan maailmaan nähden aiheuttaa epätietoisuutta, epäselvyyttä, vastustusta tai  vieraannuttaa kokonaan. Toisilleen liian vieraat ajatusmaailmat eivät löydä toisistaan tarttumapintaa. Opiskelijoilla ei ole, opettajan asettamassa suunnassa, aivoissa tallentuneena sisäisinä malleina minkäänlaista pohjaa tai yhteistä perustaa (common ground), jonka varassa oppiminen lähtee liikkeelle. Ihminen kuitenkin toimii tavoitteellisesti ja tehokkaasti silloin, kun hän ajattelee ja tuntee tavoitellussa asiassa piilevän mielekkyyden.

Aika karua, että aina vaan ylempään korkeakoulututkintoon asti tutkintovaatimuksissa ja kursseilla luetellaan tarkasti, mitä on opeteltava, että läpäisee kurssin. Ja kun enempää ei ole totuteltu vaatimaan, ei enempää ole opeteltu myöskään oppimaan. Ja kun se oppimisen seuraava vaihe sitten jo alkaa johtaa innovaatioihin, niin siksi – vaikka esim. eilisessä postissani lähdin hakemaan täysin käytäntöön perustuvaa oppimismallia – myös oppimisen teorioiden osaamisen isoa lisäämistä tarvitaan läpi organisaatioiden. Hyppy behavioristisesta innovatiiviseen on huikean kokoinen. Oppimisenergia tulee siitä, että mitä enemmän opettelee oppimaan, sitä enemmän oppimaansa pystyy heti sijoittamaan arkipäiväänsä – pääsee vähemmällä stressillä. Ja vähemmällä stressillä ja isommalla käytännönläheisyydellä (mielekkyydellä) toimivien ihmisten tuloksenteko – verkostossa syntyvien innovaatioden määrä – kasvaa.

6) Innovatiivinen oppiminen on työskentely-, oppimisensa jakamis- ja elämäntapa. Aloin perehtyä siihen reilu vuosi sitten nimellä konnektiivinen oppiminen kursseilla MOOC: #cck08 & #cck09. Konnektiiviseen oppimiseen kuuluu kiinteästi eilisessä postissani viittaamani knowledge management – miten oppimista organisaatiossa toiminnan ohjaajana ymmärretään ja edistetään ja toteutetaan käytännössä —> kaikki oppivat toteuttamaan. Konnektiivisen oppimisen ja knowledge managementin lisäksi innovatiiviseen oppimiseen kuuluu ymmärrykseni mukaan sosiaalinen oppiminen ja verkostoitunut oppiminen.

Innovatiivinen oppiminen on se juttu, miksi tätä blogipostisarjaa kirjoitan ja sitä tulen kaiken tähän asti oppimani perusteella käsittelemään paljon – ja mm. #innovaatiojunan kautta löytämään niitä ihan käytännön tekemisiin kytkeytyviä esimerkkejä ja tapauksia ja mahdollisuuksia. Paitsi, että olen kiinnostunut pidemmän tähtäyksen tutkimustyöstä asian tiimoilta ja haluan siksi kuljettaa taustateorioita mukana, niin kirjoitin tämän teoriarimpsun oppimisen oppimisvaiheet 1-5 ennen kuin päästään innovatiiviseen koska:

Tavalla tai toisella täytyy organisaatiossa päästä liikkeelle vallitsevasta oppimiskulttuurista. Tämä mitä tässä hahmottelen voisi olla yksi mahdollinen tapa – opetella vähentämään tottuttua käskyttävää opettamista ja käskyjä noudattavaa oppimista ja lisätä toimintakulttuuriin uusia palikoita vähän kerrassaan.

Emergentin oppimisen kuvauksessa kerrotaan, että oppiminen on ei-lineaarista. Niin onkin. Eri vaiheet etenevät rinnakkain. Joskus voi ehkä keskittyä vain yhteen vaiheeseen. Useinmiten tarvitsee vähän kaikkia. Innovatiivinen oppimisprosessi on pirstaleina toimintaverkostoissa. Yksilö poimii verkoston impulsseista apua ja auttaa muita jakamalla kasvavassa ja muuntuvassa verkostossaan omaa oppimistaan. Tämän postin päätöslauseeksi sopii sama kuin eilisen! Tähän toimintakulttuurin asteittaiseen ja pitkäjänteiseen korjaamiseen sosiaalisen verkostoitumisen työkalut, kuten vaikkapa (mikro-) ja (kuva)bloggaus antavat hyvät, aiempaan verrattuna erinäköisen tekemisen välineet.”